´

AJANKOHTAISTA

30.11.2020

Asumisoikeusasuntojen hakijamäärät rajussa kasvussa – nostivatko etätyöt isompien asuntojen suosiota?

Asumisoikeusasuntojen hakijamäärät ovat olleet tänä vuonna selkeässä kasvussa viime vuoteen verrattuna. Kasvu on monen tekijän summa, mutta koronatilanne on ollut yksi suurimmista syistä.

Asumisoikeusasuntoja tarjoavien yhtiöiden mukaan asuntojen hakijamäärät ovat kasvaneet merkittävästi tämän vuoden aikana. Hakijamäärät lähtivät jo keväällä nousuun ja kasvu on kiihtynyt syksyn aikana. Eri asumisoikeusyhtiöillä kasvu on ollut viime vuoteen verrattuna jopa useita kymmeniä prosentteja kuukaudesta riippuen.

Huikea hakemusten määrän kasvu on monen tekijän summa. Yksi suurimmista yksittäisistä syistä on kuitenkin koronatilanne ja sen mukanaan tuomat muutokset. Koronaepidemia on tuonut taloustilanteeseen epävarmuutta ja lykännyt monen asunnonostosuunnitelmia. Jos vuokra-asumiselle on kuitenkin kaivattu vakaampaa ja edullisempaa vaihtoehtoa, ratkaisuksi on noussut asumisoikeusasuminen.

- Asumisoikeusasumisen ja varsinkin vapaarahoitteisen vuokra-asumisen kustannusero on vuosi vuodelta kasvanut. Kun vapaarahoitteiset vuokrat ovat Helsingissä jo selvästi yli 50 prosenttia käyttövastikkeita korkeampia ja muualla pääkaupunkiseudulla eroa on yli 30 prosenttia, niin kyllähän asumisoikeusasuminen ymmärrettävästi houkuttelee, pohtii Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n puheenjohtaja Jari Riskilä.

Asumisoikeusasunto on epävakaassakin taloustilanteessa turvallinen vaihtoehto. Jos asukas päättää luopua asumisoikeudestaan, hän saa takaisin asuntoon sijoittamansa asumisoikeusmaksun rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.

- Koronaepidemia siirsi paljon työntekijöitä etätöihin. Kun on vietetty tavallista enemmän aikaa kotona ja tehty töitäkin siellä, on alettu kaivata lisää tilaa kohtuullisella hinnalla. Tämä näkyy muun muassa siinä, että isompia perheasuntoja on kysytty aiempaa enemmän, kertoo TA-Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Esa Mustonen, joka toimii myös Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n 1. varapuheenjohtajana.

Tunnettuus kasvattaa hakijamääriä

Asumisoikeusasuminen on viime aikoina ollut aiempaa näkyvämmin esillä. Sekä asumisoikeusyhtiöt että Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry ovat tehneet markkinointia asumismuodon tunnettuuden kasvattamiseksi. Lisäksi parhaillaan eduskuntakäsittelyssä oleva asumisoikeusasumista koskeva lakimuutos on herättänyt keskustelua julkisuudessa.

- Hallituksen esityksen mukaan uusi asumisoikeuslaki tulisi voimaan jo vuoden 2021 alusta lähtien. Näillä näkymin nykyiset järjestysnumerot, joilla asuntoja haetaan, olisivat kuitenkin voimassa vielä vuoteen 2023 asti. Ennen kuin aikataulut ovat olleet selvillä, hakijat ovat ehkä pelänneet, että vanhojen järjestysnumeroiden voimassaolo loppuu, ja kiirehtineet hakemaan asuntoja, arvioi Avain Asumisoikeus Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja, Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n 2. varapuheenjohtaja Elias Kiviranta.

Asumisoikeusasuntoa hakevilla on reilusti valinnanvaraa, sillä uusia asuntoja rakennetaan koko ajan lisää. ARA:n tilaston mukaan Suomessa oli elokuun 2020 loppuun mennessä 50 600 asumisoikeusasuntoa. Määrä on lisääntynyt 1 600 asunnolla vuoden takaiseen verrattuna. Vuonna 2020 ARA myöntää lainoituksen noin 2 000 uuden asumisoikeusasunnon rakentamiseen ja noin 1 000 asunnon perusparantamiseen.

Lisätietoja:

- Jari Riskilä, toimitusjohtaja, Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy, puheenjohtaja, Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry, puh. 040 756 3817, jari.riskila(at)asuntosaatio.fi

- Esa Mustonen, toimitusjohtaja, TA-Asumisoikeus Oy, 1. varapuheenjohtaja, Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry, puh. 045 773 43791, esa.mustonen(at)ta.fi

- Elias Kiviranta, myynti- ja markkinointijohtaja, Avain Asumisoikeus Oy, 2. varapuheenjohtaja, Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry, puh. 040 577 2784, elias.kiviranta(at)avainyhtiot.fi

 

Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry (SAY) edustaa asumisoikeusasuntoja omistavia yhteisöjä. SAY:n tarkoituksena on edistää asumisoikeusasumista. Yhdistys tuottaa ja levittää ajantasaista ja puolueetonta tietoa sekä edistää asumisoikeusasuntojen omistajien, asukkaiden ja viranomaisten välistä yhteistyötä. SAY:n jäsenyhteisöt omistavat noin 99 prosenttia Suomen yli 50 000 asumisoikeusasunnosta, joissa asuu yli 100 000 asukasta. Lisätietoja: www.asumisoikeus.fi


VALITSE AJANKOHTAINEN